Mikään ei ole selviö virtuaalihommissa

Tulin mukaan Ihmislähtöiset palveluverkot – DigiPAVe 2.0 -hankkeeseen maaliskuussa 2021. Hankkeen ydinryhmässä työskenteleviä en ole koskaan tavannut muutoin kuin virtuaalikokouksissa, puhelimessa ja viestein. Olen miettinyt paljon sitä, että kun tehdään virtuaalisesti töitä yhdessä, niin miten ne tavallisimmatkin ihmiskommunikaation seikat heittävät aivan häränpyllyä.  

Hankkeessa on tehty töitä pääasiassa virtuaalikokoustyökalujen kautta, ja enimmäkseen niissä kuulee vain ihmisten äänet. Useimmiten nimittäin ruudulla jaetaan jotain esityssisältöä, ja mikrofonit pidetään äänettömällä, jos ei ole juuri sillä hetkellä sanottavaa. Ja monesti vaikka olisikin, niin puhujalla saattaa ensin olla mikrofoni mykistettynä. Usein kokouksen pitäjä saattaa tuntea olonsa hieman yksinäiseksi ja miettiä kuuleeko kukaan minua tai ymmärtääkö vai pitääkö kenties juttujani ihan dorkana. Toisaalta sen kysyminen kovin epäileväisenä ei ehkä ole paras ajatus, koska toisessa päässä saattaa olla hyvinkin keskittynyt yleisö. On siis oltava tarkkana – monen asian suhteen.

Virtuaalikokouksissa korostuu vahvasti se millä äänensävyllä puhutaan ja mitä sanoja käytetään. Myös huumori on kaksiteräinen miekka. On oltava tarkkana tuhinoista, tuhahduksista ja huokauksista, jotka kasvotusten on huomattavasti helpompi tulkita. Samassa tilassa ollessa ymmärtää, tuhahtaako toinen vihaisena vai kenties huvittuneena vai myötäileekö kenties puhujaa.

Silloin tällöin virtuaalikokouksissa pidetään kamerat päällä, jolloin pääsee näkemään hieman rakeisen, joskus viivästyneen ja aika ajoin jähmettyneen kuvan toisesta henkilöstä. Aina videoita ei voi edes käyttää, koska linja saattaa kuormittua liiaksi. Videokuvassa on se hyvä puoli, että jos puhuu vahingossa mikrofoni mykistettynä, niin joku osallistujista saattaa sen huomata. Mikrofoni tuntuukin usein olevan mykistettynä silloin kuin ei pitäisi ja auki silloin kuin ei pitäisi. Eli asialliset kommentit jäävät kuulematta tai ne viivästyvät, mutta koiran haukkuminen ja teinin mielenpurkaus ennen kouluun lähtöä tulevat kaikille kuuluviin.

Olen huomannut, että erityisesti luottamuksen muodostuminen ja kehittyminen ihmisten välillä on haastavampaa virtuaalisesti ja kestää pidempään. Jos ei toista ennalta tunne, on vaikeampaa muodostaa itselleen mielikuvaa tuosta henkilöstä. Ehkä ihmisen on luontaisempaa kehittää luottamusta toisiin lajitovereihin live-ympäristössä. Toisaalta tämä ei ole kovin yllättävää, jos miettii kumppanin hakemista. Siinä ei pelkät viestit, puhelut tai videopalaverit riitä, vaan on tavattava toinen luonnossa ja koettava hänet kaikkine ominaisuuksineen. Vasta sitten voi muodostaa käsityksen uudesta ihmisestä.

Paljon siitä on puhuttu, mutta kyllä virtuaalikokoukset uuvuttavat ja kuormittavat aika tavalla. Jos työpäivän päälle on tarjolla vielä virtuaalinen lasten koulun vanhempainilta tai harrastuspiirin kokoontuminen, alkaa helposti jo surista päässä, ja ruudun sisältö hyppii silmissä. MTV Uutisissa kerrottiin 1.6.2021, että psyykkinen kuormittuneisuus on lisääntynyt koronan toisen aallon aikana. Toisaalta kun tarkemmin tutkii artikkelia, tuo prosentti vuoteen 2018 verrattuna ei olekaan noussut kuin kaksi yksikköä eli kahdestatoista neljääntoista prosenttiin. Mutta piileehän siinä varmasti oma totuutensa tai ehkä se onkin vain jäävuoren huippu. Eihän toimistollakaan työskentely mitään piknikkiä ole vaan ihan aitoa ja oikeaa työn tekemistä. Mutta varmasti ne pienet ja suuret ihmisten väliset hetket jutellen, nauraen, kahvia juoden ja lounasta syöden ovatkin palauttavia ja tärkeitä hetkiä. Eli toimivat vastapainona puurtamiselle.

Meidänkin hankettamme on virtuaalityöskentely haastanut. On suurempi tehtävä motivoitua porukkana ja kirkastaa yhteinen suunta virtuaaliyhteyksin, mutta kaikesta on selvitty oikeastaan aika järkähtämättömällä tekemisen meiningillä. Hankeporukalla on välillä jouduttu menemään epämukavuusalueelle ja selvitetty haasteet ja puskettu niiden läpi. Se on kuitenkin päivänselvää, että kaikki haluaa hankkeesta hienon lopputuloksen ja sitä kohti mennään – suomalaisella sisulla olettaisin.

Aurinkoista ja rentouttavaa kesää.

Jenni Lehto, projektikoordinaattori, Vastuu Group Oy