”Saamaton” yhteistyö voimavaraksi

Kuopion kaupungissa tehdään suuria investointipäätöksiä ilman ajantasaista kokonaiskuvaa palveluverkon tilasta. Palveluverkkosuunnittelun tueksi kaivataan kipeästi ajantasaista tietoa, ja toisaalta luottamushenkilöt toivovat läpinäkyvyyttä. Tiedolla johtamisen kehittäminen edellyttää keskeisesti toimintatapojen muutosta, mihin hankkeessa haetaan työkaluja.

Kuopiossa yritettiin jo kerran

Kuopiossa ollaan nyt tekemässä toista DigiPAVe-projektia. Ensimmäisellä kierroksella tunnistettiin useita kehittämiskohteita, hahmoteltiin palveluverkon yhteistyöprosessi ja rakennettiin pilottisovellus. Yhtenä keskeisenä palveluverkon suunnittelun ja päätöksenteon haasteena todettiin puutteet tietoaineistossa ja tiedonkulussa. Kun tieto ei kulje organisaation sisällä, investoinnit myöhästyvät, kaupunkirakenne ei kehity toivotulla tavalla eikä palvelutarjonta vastaa ihmislähtöisesti asukkaiden tarpeisiin.

On ollut jopa väärinymmärryksiä, kun tällaisen DigiPAVe-sovelluksen on ajateltu kaupungilla jo olevan. Ei ole ollut. Vaan olisiko silloin näin kiivastahtista Kuopion Hatsalan koulun tontinmetsästystä syntynytkään?

Yhteistyö edellyttää vastuunjakoa

Yhteistyö on edellytys niin hankkeen kuin ihmislähtöisen palveluverkkosuunnittelun onnistumiselle. Kompleksi hankekokonaisuus haastaa tekijöitään, mutta voimme yhdistellä erityisosaamistamme yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Toisaalta palveluverkkosuunnittelussa sujuva yhteistyö on mahdollistamassa ihmislähtöisten palveluiden syntymistä oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan ja oikean laajuisina.

Hankekaupungeissa onkin tunnistettu yhteistyön riittämättömyyden ja siiloutuneisuuden haaste, johon hankkeessa on lähdetty vastaamaan. Verkostomainen yhteistyö on mahdollista, kun samat tiedot ovat kaikkien niitä tarvitsevien saatavilla kunnan organisaatioissa.

Hankkeen aikana on kartoitettu varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkosuunnittelun laaja sidosryhmäverkosto. Näin laajalla pelikentällä tarvitaan selkeitä ja tehokkaita toimintatapoja sekä saumatonta yhteistyötä. Kuopiossa on havaittu konseptien hyödyllisyys osana päiväkotien ja koulujen tilaratkaisujen suunnittelua. Konseptit kokoavat laajasti rakennushankkeissa huomioitavat eri näkökulmat, mikä tukee ihmislähtöisten tarpeiden huomiointia osana suunnittelua.

Kuopiossa organisaation sisäisiin yhteistyön haasteisiin lähdetään vastaamaan palveluverkkosuunnittelun organisoinnin, vastuutuksen ja resursoinnin uudistamisella. Kehittämistyössä etsitään avaimia muun muassa nykyisten työryhmien roolitukseen sekä maankäytön ja palveluverkon suunnittelun yhteentoimivuuden parantamiseen.

Kuopio tavoittelee ”saamatonta” yhteistyötä

Palveluverkkosuunnittelun moninaisista haasteista huolimatta muutos on aina mahdollisuus. Tämä pätee myös yhteistyön kehittämiseen. Jos tähän saakka Kuopiossa yhteistyö on osin ollut saamatonta, voi se muutokseen sitoutumisen myötä olla ”saamatonta” – eli läpinäkyvää, tehokasta ja vaivatonta yhteiskehittämistä. Askel kerrallaan ja yhdessä kädet mullassa jatketaan!

Aurinkoisen kevään toivotuksin

Marika Huovinen, hankeasiantuntija, Kuopio
Katja Penttinen, projektipäällikkö, Kuopio